Historiamme huonoin hallitus ja oppositio.
Demokratian viholliset eduskunnassamme. Nykyinen hallitus on historiamme huonoin. Se on heikentänyt yksityisyydensuojaa, toteuttanut tietoyhteiskunnan alas-ajon , kasvattanut harmaata taloutta, monopolisoinut energiamarkkinoita, vähentänyt valtion omaisuutta myymällä tuottavia yhtiöitä, taannut lainoja valtioille, vaikka raha menee vain yksityisten pankkien korkojen kiskontaan, luovuttaa kansallisomaisuutta veropartiisiyhtiöille jne. lista jatkuu. Hallituspuolueiden rivien rakoilu kertoo karua tarinaa, kuten kolmen koplaus puheetkin.
Hallituspuolueen edustaja Uusipaavalniemi sanoo: Suomea odottaa "täydellinen ahdinko" ja vaihtaa puoluetta.
Oppositio on ollut täysin onneton kumileimasin, eikä ole onnistunut edes herättämään kansalaiskeskusteluja ahdingostamme. Eduskuntapuolueet ovat häpeäksi demokratialle kabinettisopimuksillaan ja ryhmäkureineen äänestyksissä loukkaavat äänestäjiensä antamaa mandaattia.
Piraattien rivit vahvistuvat hyvää vauhtia vaaleja kohti ja ehdokkaista löytyy vaihtoehtoja kaikille. Ryhmäkurista vapaat piraatit edustavat siten äänestäjän todellisia arvoja. Piraattien avoimuus pyrkii mahdollistamaan myös kansan aktiivisen osallistumisen päätöksentekoon.
PS, eli pieni lisäys eu istunnosta. Stybbi ja Käteinen & Kivaniemi taitaa olla aika pihalla.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ja vielä, sallii avoimesti (pikavippien) koronkiskonnan, vaikka se on rikoslaissa kielletty.
Näyttää siltä, että koko hallintokoneisto on vaihdettava. Löytyisiköhän edes Isostakyröstä niin pitkää riihen seunustaa tai kaivamatonta turvesuota, että homma voitaisiin hoitaa jo ehdokaslistojen perusteella ennen vilpillisesti saatujen valtakirjojen jakoa?
Kun kaikki perinteiset suuret ovat korruptiosopassa kaulaansa myöten, eihän sitä uskalleta ääneen sanoa! Rakenteellinen korruptio on niin syvään juurrutettua, että virkapaikat on jaettu maan tapana puolueen jäsenten kesken, kas kummaa kun parin viime hallituksen aikana hallintokulut nelinkertaistuneet! Kepu Matteineen uhrattiin, perinteisesti kuten Rusi tapauksessakin, kun yksi uhrataan, kaikkien muiden toimet hyvällä omallatunnolla jätetään tutkimati! Kuten sanotaanko nyt vaikka Kokkeleiden veroparatiisi miljoonat, miten maamme onkaan veroparatiisi, jossa kansalaiset jonottavat leipää, köyhien määrä kutakuinkin 20% väestöstä... Ovista ja ikkunoista tulee rahaa kuulemmma, ostovoiman kutistuessa karusti, että perusturva ei riitä ruokaan, eläkkeet ei lääkkeisiin, mutta joillekin satoje tuhansien eläkkeet ovatkin saavutettuja etuja, jossa kaiken maailman lisäpallit lihottavat puolueen hyvien veljien tuloja kymmenillä tuhansilla, kun työläinen joutuu elääkseen leipää jonottamaan! Kun elinaika on pienituloisilla yli 10 vuotta lyhempi, kun kansalaiset on annettu lääketeollisuuden koekaniineiksi, kukapa kääriikään siitäkin siivut...
Mietin jo että riittäisikö vaalilupaukseksi se että ei tee uusia tyhmiä lakeja vaan käyttää kaiken 4 vuotta edellisten hallitusten Idiotismien purkamiseen?
Se on vale, että työläinen joutuu elääkseen leipää jonottamaan. Suomen työläiset ovat hyväosaisia Manner-Eurooppaan verrattuna.
EU:n elintarvikeapu on tarkoitettu kaikkein vähävaraisimmille henkilöille.
Rahaa tuli sisään ovista ja ikkunoista nousukauden aikana vuodesta 1997 vuoteen 2008.
"Rahaa tuli sisään ovista ja ikkunoista nousukauden aikana vuodesta 1997 vuoteen 2008."
Se raha meni pääosin eliitille, jotka laittoivat sen ulkomaisiin sijoituksiin jne.
"Vuosikymmenen lopulla kansantulo kasvoi ripeästi ja työn tuottavuus nousi ennätysvauhtia. Samalla työtulojen osuus kansantulosta laski alemmas kuin koskaan sotien jälkeen.
Ennen lamaa yritysten liikevoitto oli alle 2 miljardia euroa vuodessa, vuonna 2000 se oli noussut yli 10 miljardiin. 2000-luvulla talouskasvu hidastui, mutta Pitkäsen uusimpien tilastojen mukaan osingonjako ei. Vuosina 1990-2003 osinkoja maksettiin keskimäärin 40 prosenttia tilikauden voitosta. Vuosina 2002 ja 2003 osinkoihin meni jo puolet voitoista. Vielä 1990-luvulla teollisuus maksoi hieman enemmän veroja kuin osinkoja. Nyt osingot ylittävät verot.
Halpamaihin
ei sijoitettukaan
1990-luvun kultamuna, teollisuusyritysten kokonaisvoitto oli 63 miljardia euroa. Mihin se meni? 35 miljardia euroa käytettiin sijoituksiin konserniyrityksiin. Suomalaisia työvoimakustannuksia valittavat yritykset ostivat toisia yrityksiä Hollannista, Ruotsista, Saksasta ja Norjasta.
- Mielenkiintoista on, että sijoituskanta on suuri maissa, joissa palkkojen osuus bruttokansantuotteesta on Suomea korkeampi ja joissa ei ole tapahtunut yhtä jyrkkää palkkojen kansantulo-osuuden laskua 1990-luvulla kuin Suomessa...."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/mihin-katosi-kultamuna.html
Ryhmäkuri on myrkkyä demokratialle. tarvitsemme vahvemman vasemmiston, jotta meillä on vahvempi oppositio. Vasemmistoliitolla ei ole ryhmäkuria. Äänestyskentän pirstoutuminen useampaan pienpuolueeseen vie vasemmiston poliittista voimaa parantaa kansan vähäosaisten turvaa yhteiskunnassa.
Ryhmäkuri on vastoin perustuslakia, jossa jokaiselle yksilölle taataan mielipiteenvapaus ja vapaus ilmaista sitä.
25.11.2010 12:37 Kalle Kaniini (nimimerkki)
Näyttää siltä, että koko hallintokoneisto on vaihdettava.
-----
Olen samaa mieltä, mutta eduskuntaan pyrkivistä suurin osa on kuitenkin vain oman edun tavoittelijoita.
Ainoa mitä mielestäni voi tehdä on ottaa selvää ehdokkaista ja heidän aikemmista toimistaan kestävätkö ne päivänvaloa vai ei.
Niin se tietysti vaati tapahtumien seuraamista ja vielä niiden tarkkaa analysointia.
Haluatteko kansan riistämisen jatkuvan vai olisiko parempi, että meillä kaikilla suomalaislla olisi oikeasti yhtäläinen ihmisarvo?

Kommentoi 13 kommenttia